Kierrätystyöpaja – Yhdessä

By Heidi Keskitalo 21.4.2017

Tätä päivää olen odottanut innostunein tuntein jo muutaman viikon. Päivän asia on tärkeä, aina vain yhtä ajankohtainen. Ja lapset, meidän nuoriso on aivan huippua kun heille keksii oikeaa tekemistä. Tämä ajatus heräsi jo vuodenvaihteessa ja nyt löytyi sille oikea aika. Kimmokkeena toki toimi niin inspiroiva KierrätysSuomi 100 –projektimme.

Risako Fabriikin kanssa samassa talossa on useita yrityksiä sekä kaupunkimme suurin ala-aste. Tätä koulua käyvät myös kaikki kolme lastamme. Koululle on myönnetty vihreä lippu ja teeman mukaisia tapahtumia onkin koululaisilla paljon (Vihreä lippu on päiväkotien, koulujen, oppilaitosten sekä lasten ja nuorten vapaa-ajan toimijoiden kestävän kehityksen ohjelma). Sattuikin sopivasti, että juuri tänään koulu oli päättänyt viettää vihreä lippu päivää.

 

 

 

 

 

 

Kutsuin ryhmän tuttuja viides luokkalaisia Fabriikille kierrätystyöpajaan. Sain kertoa heille alkuun miten tärkeänä itse pidän kierrätystä ja kuinka lähes mitä vain voi kierrättää ja käyttää uudestaan. Täytyy vain avata silmät ja katsoa hiukan tarkemmin. Laitoimme siis ison karkkikulhon kiertämään, ihan vain jotta saisimme lisää materiaalia (karkkipapereita) mitä työstää. Osa lapsista toi mukanaan omia kauniita karkkikäreitä, joten materiaali ei loppunut kesken. VM -Sport –polkypyöräliike oli kerännyt meitä varten pyörän sisäkumeja, joka toimi toisena materiaalinamme. Olin valmiiksi rajannut työpajamme materiaalit karkkikääreisiin ja sisäkumiin ja lopulta rajasin valmistettavat jutut koruihin ja vihkoihin. Korut eivät kokoonnu ihan itsestään, vaan tarvitsevat erilaisia renkaita, korupiikkejä, ketjuja, lukkoja ja aihioita. Nämä osat meille sponsoroi Vernada. Muut materiaalit tulivat suoraan minulta, suoraan sydämestä.

Nuorilla meni vain pieni hetki kun ensimmäiset ideat koruista ja vihkojen päällystämisestä syntyivät. Ja sitten niitä alkoi tulla – aina vain lisää – ja lisää – ja lisää! Upeita ideoita, oikeita koruja, lahjoja pikkusiskolle ja äidille, rannekoruja ihan vain itselle, nappikuulokkeiden kotelo (!), näyttäviä korvakoruja ja kaulakoruja, ihanan värikkäitä vihkoja. Taisi opettajakin vähän innostua, hyvä niin.

 

 

 

 

 

Kaikki halukkaat saivat vielä paketoida korunsa ihan oikeaan korupussiin, taustapahvin ja ”aitoustodistuksen” kanssa.

 

 

 

 

 

 

Tässä aamupäivässä oli jotain todella upeaa. Ilmassa oli selvästi tekemisen riemua, onnistumisen iloa. Ja ehkä, toivottavasti nuorille jäi hyvä mieli kierrättämisestä. Onnistumisen tunne kun tunnetusti kantaa pidempään.  Näitä onnistumisia tämän ikäiset tarvitsevat ja niitä on minusta ihana heille luoda.

 

 

 

 

 

 

 

 




Käsityökortteli