Pietarsaren seudun nuori yrittäjä 2017

By Heidi Keskitalo 8.12.2017

 

Tiistaina 5.12.2017 vietimme vuosittaista yrittäjäjuhlaa tällä kertaa yhdessä Pietarsaaren Cityryhmän kanssa. Minut valittiin juhlassa Pietarsaaren seudun yrittäjien vuoden 2017 nuoreksi yrittäjäksi.  Tämä oli minulle suuri yllätys. Sain tietää palkinnosta jo hyvissä ajoin ja kuullessani tästä itkin ja nauroin vuoron perään. Vielä lähetin viestiä perään, että onko se todella totta, että minä! Oli kunnia vastaanottaa nuoren yrittäjän palkinto. Yritykseni on vielä alkutaipaleella ja ilolla seuraankin alueemme kehittyviä yrityksiä. Jostain meidän kaikkien on täytynyt aloittaa. Tarinat yrityksen synnystä ja kasvusta ovat mielenkiintoisia ja jokainen omanlaisensa.

Kun 18 vuotta sitten muutin Pietarsaareen, en koskaan osannut kuvitella että jonain päivänä seisoisin kaupunkimme yrittäjien edessä ja vieläpä palkinnon saajana. Vieraassa kaupungissa itsensä tuntee helposti niin ulkopuoliseksi. Olen ollut onnekas löytäessäni täältä oman paikkani.

Vaikka olen yksinyrittäjä, en yritä yksin. Tukenani on Yrittäjäjärjestön lisäksi Suomen Käsityöyrittäjät ry jonka kautta olen saanut hyviä ystäviä ja työkavereita joka puolelta Suomea. Olemme yhdessä tehneet monia hienoja projekteja kuten RIPEKO ja KierrätysSuomi 100 sekä koonneet useita näyttelyitä.

Ja mitä se sana ”yrittäjä/yrittää” tarkoittaa? Jos vain yrittäisin valmistaa laukkuja, siitä ei vain kerta kaikkiaan tulisi mitään. Olen Tekijä. Tekijä, joka tekee kaiken suunnittelusta, valmistukseen ja markkinointiin, roudauksesta siivoukseen ja tiskaukseen ja kaikkea siltä väliltä.

Palkintojen saajat: Vasemmalla Risako, oikealla Elkamo, keskellä kaupungin edustaja Boström.

Viime vuosina olen nähnyt monen pienyrittäjän lopettaneen toimintansa hankalan markkinatilanteen vuoksi. Se on hyvin harmillista. Minä olen onnistunut löytämään minulle sopivat myyntikanavat ja luomaan hyvät suhteet jälleenmyyjiin sekä luomaan toimivat ja läheiset suhteet yrityksiin joille teen alihankintaa. Siksi olenkin ylpeä omasta työstäni, joka on vuosi vuodelta kasvanut. Uskon siihen, että pehmeät arvot on uusi musta ja että Suomessakin voi menestyä asusteiden ja vaatteiden valmistajana.

Kiitos pitkäaikaiselle mentorilleni Jaanalle, joka on ollut aina auttavainen ja ennen kaikkea rehellinen ja suora mielipiteissään. Kiitokset kuuluvat myös yhteistyökumppaneille joiden kanssa asioin viikoittain ja tietenkin kaikille asiakkailleni, jotka olette ihastuneet kierrätetyn pitsin lumoon. Ja ystävät, olette minulle hirmuisen tärkeitä.

Ja ilman puolisoani, käsistään kätevää totta kai, en olisi päässyt näin pitkälle, kiitos Velkku. Kiitos kuuluu myös meidän lapsille: Ilonalle, Titille ja Onnille, jotka pitävät tämän äidin jalat maassa, vaikka pää leijailisi välillä pilvissä. Me yrittäjä-äidit olemme taitavia venymään 😉

Illan kääntyessä 100 vuotiaan Suomen juhlapäiväksi, tunnustus tuntui todella hienolta. Aamuun mennessä juhlakengät oli tanssittu lähes puhki ja posket naurettu kipeiksi, mutta hymy ei hyydy. Tällaisesta tunnustuksesta saa todella paljon voimaa pitkälle tulevaisuuteen.

Kiitos.




Käsityökortteli